tokokulutus%20en3-normal.jpg

Harjoittelimme seuraamista sekä katsekontaktia, joka meni jo mallikkaasti. Ohjaajalle lisävarmuutta koiran osaamiseen. Jääviä liikkeitä harjoiteltiin sekä liikkeitä lisamuistiin. (seiso, istu, maahan (takajat koko ajan paikallaan)). Olen taas niin ylpeä koirastani. Nenän käyttökin onnistui Enalta.

Kokeilimme myös tunnistus noutoa, mutta jouduimme jättämään ne harjoitukset myöhemmäksi. Ena sotki tunnistustusnouden jälkikapulaan ja meni makaamaan tunnistuskapulan jäädessä jalkojen väliin. Joten jätetään se myöhemmäksi harjoituksekseksi.

 

tokokoulutus-normal.jpg

Harjoittelimme kiertämistä joka oli Enalle aivan uusi liike senkin tyttö oppi aivan hetkessä. Nyt vain vaikeutetaan kiertoliikettä.

Reikäpallo (johon sisälle on laitett pieni vinkupallo) on tunnetilan viristämistä varten ja sillä leikittiin ennen treenin alkua. Erittäin hyvä ostos. Suosittelen!

toko%20koulutus-normal.jpg

Harjoiteltiin myös hyppytekniikkaa. "hentsattiin" Enaa